Seikkailua silmäongelmien kanssa.

Vasemmassa silmässä vilisi mustia langanpätkiä ja kirkkaita salamoita. Ei tullut migreeniä, vaikka niin ensin luulin. Nousi huoli, irtooko verkkokalvo vai lasiainen. Polkaisin Myyrmanniin. Kävin optikolla ja kuten arvasin, sen koneet eivät näe silmänpohjiin. Menin Silmäasemalle, mutta siellä oli paljon väkeä, enkä sinne mahtunut. Soitin HUSsin keskukseen ja pyysin päästä silmäpoliklinikalle. Pitkän ajan kuluttua puhelimeen vastasi nuorimies, joka esitteli itsensä osastoavustajaksi. Esitin asiani. Tänne pitäisi olla lähete, sanoi mies. Mistä sellaisen tähän hätään saisin. No terveysasemalta....joo, joo, eipä sinne nyt aikaa saisi....no hän yhdistää päivystyspoliklinikalle, jossa hoitaja arvioi, pitääkö tulla tänne vai terveysasemalle....terveysasemalle? Koska terveysasemalla on katsottu silmänpohjia?.....päivystyspolille mä oon pyytänytkin.... hoitaja vastasi ja esitin asiani. Tämä tuli nyt väärään paikkaan, olen verisuonikirurgisessa labrassa, sanoi hoitaja, annan numeron polille ja numeron pitäisi soida jonkun taskussa.....Ei se jonkun tasku vastannu, joten kaivoin netistä numeron, joka vei oikeaan paikkaan, mutta kiireen vuoksi luvattiin hoitajan soittavan takaisin. Kolmen tunnin päästä hoitaja soittikin ja antoi kunnon ohjeet. Viikon sisällä oireitten alkamisesta on silmänpohjat tarkistettava.

Mummeli kulttuurin parissa

   Mummeli survaisi auton  matkaan kohti Itä-Vantaata ja Nissbackan patsaspuistoa. Senioriterkat olivat taas liikenteessä. Navigaattori ohjasi aivan toista kautta kuin minä ajoin, mutta kiltisti se muutti reittiä. Alkumatka oli tuttua, mutta loppumatka oli aivan vierasta. Onneksi navigaattorin nainen pysyi kartalla. Lopulta se sanoi: olet perillä. Jahas. Vai niin. Näin vain koulun ja sen kyljessä olevan parkkipaikan. Sinne suuntasin edellä menevän valkoisen auton perässä. Valkoisesta autosta ei tullut tuttuja ja toinen valkoinenj auto seisoi keskellä parkkipaikkaa epätietoisen näköisenä. Aattelin, että noi  varmaan menee samaan paikkaan. Kartasta totesin, että paikka onkin tien toisella puolella ja lähdin sen toisen auton perässä takaisin päin. Valkoinen auto meni eteenpäin, mutta mulle navigaattori totesi taas: olet perillä. Sillä kohtaa oli kapea hiekkatie, joka nousi rinteeseen. Sinne suunnistin ja tulin pihaan. Musta koira ryntäsi tervehtimään. Kovin oli leikkisä eläin. Olin oikeassa paikassa ja kohta muitakin alkoi tulla.

Laila Pullisen poika Ramsay esitteli meille sukunsa ja Lailan patsaita ulkona. Sisälle kivistä rakennettuun vilja-aittaan tunkesimme seuraavaksi, jossa oli massiivisia parimetrisiä veistoksia. Taiteilijakoti oli vähän ränsistynyt, mutta voin kuvitella, miten komea se on, kun sen entisöis....jos olisi rahaa. aaVantaan kaupunki ei näköjään ole juurikaan kiinnostunut auttamaan. Seinillä oli ystävien maalaamia tauluja ja Lailan äidin maalaamia hienoja naivistitauluja. Talossa on vuokralla bändi, joka tekee lasten levyä ja samalla pitää taloa lämpimänä.
Ateljeessa oli puolivalmiita patsaita ihan opiskelujen alusta asti.
Itse taiteilija Laila oli sairastanut lapsuudessaan tuberkuloosin ja menettänyt toisen keuhkon 15 vuotiaana. Kuvankaunis kaunotar kuitenkin taiteili ja liikutteli masiivisen isoja patsaita jopa yksin tietyllä tekniikalla, Aika mahtava nainen. Esittelijä oli surun vallassa, kun hänelle tärkeä eno oli kaksi viikkoa sitten kuollut ja hautajaiset oli tulossa lauantaina. Silti hän jaksoi luotsata meitä taiteen ääreen puolitoista tuntia yhteen menoon.
Tuli maksun aika ja totesin kauhuissani, että koko rahapussi oli jäänyt kotiin. Ei auttanut kuin mennä Kristiinan kukkarolle.
Ruokailemaan ajelimme Kuusijärvelle. Siitäkin on pitkä aika, kun siellä olen viimeksi käynyt, kun harrastin avantouintia.
Oli tosi mukava tavata entisiä työtovereita ja tutustua espoolaisiin ja keravalaisiin kolleegoihin.
Kun lähdin kohti kotia, sekoilin kehä III:n tienoilla tietöiden vuoksi. Lopulta jouduin kääntymään itää kohti ja kävin kääntymässä Vuosaaressa. Aika tonttu oon, ei voi muuta sanoa.

Mummeli viihteellä

Aamu valkeni paksussa sumussa, mutta auringon voimasta sumu aikanaan hälveni ja ennustuksen mukaan oli tulossa lämmin päivä. Mummeli lukitsi oven, avasi pyörän ja alkoi polkea vauhdikkaasti kohti Seinäjokea. Matka sujui nopeasti ja yhden pysähdyksen taktiikalla vajaassa tunnissa oli 19 km poljettu. Alkosta mummeli haki Kyrön voitokasta alkoholia lahjaksi nelikymppiselle ja polkaisi asemalle Alma-hotellin pihaan tarkistamaan, olivatko jäätelöpallot yhtä isoja kuin viime kesänä. No olivathan ne. Kaupungin keskusta oli myllätty auki ja sulkuaidat estivät sinne pääsyn. Paluumatka sujui yhtä vauhdikkaasti kuin menokin.

Ruuan jälkeen mummeli tempasi ruohonleikkurin ja ryhtyi työhön. Aurinko porotti kuumasti ja mummelille tuli huono olo. Hän päätti jättää osan kenttää ajamatta ja syventyi hetkeksi romaanin maailmoihin, mutta sitten pilvet lisääntyivät ja peittivät vähän väliä auringon, jolloin mummeli päättikin ajaa koko kentän. Kello oli paljon, mutta hän arveli ehtivänsä ja ehtikin hänellä kun oli treffit koulukavereittensa kanssa tansseihin menoksi.

Puoli yhdeksältä mummeli oli ensimmäistä kaveria hakemassa ja toinen koukattiin mukaan jonkin matkan päästä. Pukkilansaaren parkkipaikalla naiset istuivat kytiksellä. Lehti-ilmoituksen mukaan sinkkunaiset saisivat ruusun ja sinkkumiehet hakaneulan rannassa ennen lossia ja saarella he sitten tapaisivat toisensa. Kovin oli hiljaista. Pariskuntia saapui paikalle, myös yksi yksinäinen nainen ja yksinäinen mies. Saarella tanssittiin jo vauhdikkaasti. Emme kuitenkaan sinne jääneet, näytti vähän epätoivoiselta. Vaihdoimme suunnan Kalliojärvelle. Siellä oli naisten hakuvuoro menossa ja oli heti haettava, että ehti edes muutaman tanssin tanssia ja vasta sitten oli aikaa katsella ympärilleen. Väkeä oli vähän ja vain pari entuudestaan tuttua tanssitettavaa oli paikalla ja toinen niistä onneksi hyvä tanssija. Koulukavereista toinen oli vuodessa saanut paljon rohkeutta ja haki suvereenisti, mutta toinen istahti tuolille ja totesi, ettei hän hae ketään, kunnes hän loppumetreillä teki syöksyn ja haki kavaljeerin tanssiin. Meillä loksahti suut auki, mikä sille tuli, mutta olimme tosi tyytyväisiä, että hän edes yhden tanssin halusi tanssia. Amadeus oli loppuillan laulaja. Ääni oli kova ja saundiin on tullut mustalaisille tyypillinen vibraatto, mikä ei kuulosta yhtä hyvältä kuin hänen aikaisempi tangomarkkinoitten voiton jälkeinen laulunsa.

Sade oli kastellut maiseman, kun lähdimme kotimatkalle. Sateenkaari loisti taivaalla ja aurinko laski värjäten pilvet oransseiksi. Maisema oli kaunis. Mummeli vei seuralaiset koteihinsa ja ajeli rauhassa kotia kohti, kun lähellä kotia olevalla pellolla lähestyi tietä ylväästi iso hirvi. Onneksi se oli niin avoimella paikalla, että mummeli huomasi sen ja antoi sen rauhassa loikkia tien yli kohti metsää.

Mummeli kulttuuriretkellä

Mummeli päätti: tänään on vihdoin tartuttava ikkunoiden pesuun. Niitä on paljon, mutta mummeli tsemppasi itsensä iskuun. Hän pesi ja pesi ja pesi, joi kahvit, pesi ja pesi, paistoi kalapuikkoja ja keitti perunoita, söi ja pesi ja pesi. Samalla hän suunnitteli mielessään pyöräilyä Ilmajoelle musiikkijuhlien Mannerheim-oopperan ennakkokatseluun, olihan ilma lämmin ja aurinkoinen. Välillä kävi mielessä pieni epäilys; matkaa on kuitenkin 30 km, mutta.... Pian epäilyt vahvistuivat....ooppera loppuu myöhään ja sitten olisi paluu takaisin se 30 km ja nyt tuuleekin hiukan voimakkaasti. Pesun edetessä alkoi väsymys kurkkia kehossa. Lopulta oli tehtävä päätös. Ei pyörällä, vaan kaikki ikkunat on nyt pestävä loppuun, kun vielä on puhtia.

Kello lähenteli jo kuutta, ennen kuin ikkunat olivat valmiit ja oli lähdettävä kohti Ilmajokea. Autoon oli otettava myös lämmintä vaatetta, jos kuitekin tulisi kylmä katsomossa. Sitten kukkaro, lippu, puhelin....puhelin....missä... Mummeli etsii ja etsii, kiertää huushollia, penkoo, ei saa ajatuksen päästä kiinni, missä se voisi olla....ei se löydy. Viimeinen ajatus...en ole poistunut tontiltani tänään ja varmasti puhelin on ollut käytössä täällä. Koska puhelinta ei löytynyt, oli otettava kamera matkaan.

Ja sitten kohti oopperaa. Paljon oli ihmisiä taas sinne menossa. Naiset pysäyttelivät parkkiin mennessä jakaen pysäköintilappuja.....ääh, ei mummelilla ollut irtorahaa ja parkki maksoi 4 euroa. Hän ei päässyt takaisin, mutta ei voinut mennä eteenpäinkään, hän oli siis tien tukkona. Parkkipirkko armahti ja mummeli tyhjensi kukkaronsa kaikki irtosentit naisen käteen ja sai jatkaa matkaa. Viereen parkkeerasi iso maasturi ja mummeli tunsi itsensä minimummeliksi autoineen. Naapuriautosta purkautui iso nainen ja suunnattoman iso mies. Mummelin mieleen vilahti ajatus, että kait isoilla ihmisillä pitääkin olla iso auto, että sinne mahtuu ratin taakse istumaan.

Ihmisiä tungeksi museoalueella. Oli tultu busseillakin suurin joukoin. Suurin osa paikalla olevista oli vanhoja ihmisiä, huonosti liikkuvia, apua tarvitsevia. Joillekin väliaikatarjoilut olivat tärkeässä roolissa. Yksikin isäntä selosti kimeän terävällä äänellä, missä heidän pöytänsä oli ja huitoi kädellään. Mummeli etsi paikkansa kolmannelta riviltä. Vieressä istui seurue, pari miestä ja pari naista. Mummelin vieressä istuva mies seurasi koko esityksen ajan kädesään olevasta vihosta kohtausten menoa ja häneltä jäi osa lavan tapahtumista näkemättä. Lavastukset olivat hienot, väkeä lavalla oli monesti hulvattomat määrät. Valtteri Torikka esitti Mannerheimiä. Liekö nuoruutensa piikkiin laitettava, ettei Mannerheim keski-ikäisenä ja vanhana saanut syvyyttä ja karismaa. Jonkin aikaa mummelista tuntui, että jotakin nyt puuttuu ja kokonaisuudesta puuttui sisäistäminen, sydän, kohtaukset olivat lyhyitä, pintaa raapaisten tehtyjä. Se oli läpilaulettu esitys. Yhden laulajan ylärekisteri vouvasi niin pahasti tuen puutteesta, että kuulosti pelottavasti siltä, ettei laulu onnistu. Yhden nuoren basson äänen tuotto oli hyvää, mutta hänen kasvojensa fraseeraus oli mielenkiintoisen hassu. Näki, että hän oli opiskellut tehokkaasti laulamista, mutta oli vielä raakile. Kuorojen osuudet olivat hyviä. Laulajat olivat kovin kiinni monitoreista näkyvän kapellimestarin ohjeista. Luultavasti katsomon keskivaiheilla ja takana istuvat kokivat laulajien laulavan heille, mutta sivussa istuva näki, että laulajat seurasivat ohjeita monitorista. Mummelin paikalta näkyi yksi monitori. Kylläpä kapellimestari huitoi liukkaasti ja kun tarkasti seurasi, hän antoi laulajillekin erittäin hyvät merkit, milloin pitää aloittaa ja tehokkaasti aloittivatkin. Mahtoi kapellimestari olla väsynyt, hänhän teki suurimman työn, kun hän koko oopperan ajan huitoi ihan henkensä edestä.

Väliajalla mummeli pyöri hiljalleen ympäriinsä ja totesi, että joillekin kävelijä oli tiellä, kun piti töniä pois edestä, ettei vaan tarvitse irrottaa miehen kädestä ja ehti väliaikakahveille. Karkkipöydästä sai suuhunsa polkka-karamellin, joka hitaasti suli. Toisen pöydän päässä mainostettiin valokuva-runokirjaa ja runojen kirjoittaja seisoi pöydän takana. Mummeli selasi kirjaa ja totesi, että tämänlaista kirjaahan hän on mielessään rakentanut jo monta vuotta....koskahan se vaan toteutuu. Nainen oli ihan mukava ja myöhemmin mummeli pyysi naista naamakirjakaveriksi.

Auringon paistaessa mummeli suuntasi taas kotiin päin. No tietysti hän kääntyi ensin väärästä liittymästä. Ei kun auto ympäri takaisin risteykseen ihmettelemään, miten pääsisi taas päätielle. Yksi auto antoi tietä, mutta eiköhän mummelin auto sammunut juuri siihen. Tietä antava odotti onneksi kiltisti, mutta taas kerran mummelia nolotti. Vasten aurinkoa mummeli ajeli kotiin. Olipa auton ikkunat likaiset. Ne olisi ehdottomasti pestävä.

Kotona mummeli aloitti uudelleen puhelimen etsinnän. Hän kiersi ympäri ja aikoi käydä ateljeessakin, mutta ovi oli lukossa ja avain ei ollut naulassaan. Mummeli ärähti: mitä täällä tapahtuu? kunnes muisti laiskuuksissaan laittaneensa avaimen terassilla olevaan naulaan. Mökissä mummeli otti tuulitakin tuolilta ja kas, siellähän se kadoksissa ollut käden jatko olikin. Yksi puhelukin oli tullut.

Taas olivat asiat järjestyksessä ja sai rauhassa nukkua yönsä.

Mummelin muljahduksia; mummeli sukulaisissa

Mummeli sukulaisissa

Mummeli pakkasi illalla laukkunsa ja varautui lämpimin vaattein varmuuden vuoksi, kun hän aamulla istahti autoon ja lähti ajamaan poikki Suomen. Alkumatka meni tuttuja reittejä, eikä haitannut, vaikka navigaattori pysyi mykkänä, mutta puolimatkassa oli pysähdyttävä säätämään navigaattorin nainen ohjailemaan, ettei tarvitse kesken matkaa ruveta hämmästelemään, mihin pitää ajaa. Ja toden totta, näin olisi käynytkin ja eksyminen olisi ollut varma juttu ja Kuhmoisiin saapuminen olisi myöhästynyt. Yhtään ei mummeli muistanut, mistä hän oli viime kesänä ajanut, kun oli toiseen suuntaan ollut menossa. Tie kapeni ja oli niin makean kiemurainen, että mummeli tunsi itsensä rallikuskiksi. Kovin sekopäisiä olivat lehmät aikoinaan olleet, kun olivat polun niin mutkikkaaksi tehneet, josta sitten oli aikojen saatossa tullut asfaltilla päällystetty maantie. Matkan varrella oli äärimmäisen jyrkkä ja pitkä mäki, jonka mummeli muisti kauhistuttaneen häntä toiseen suuntaan mennessä, oli vallan korkean paikan kammo iskenyt ja nyt kauhistutti, jaksaako autoparka nousta tuollaista mäkeä ylös....no jaksoihan se toki. Tuttuja maisemia vilahti ohi, kuten paikka, jossa pari kertaa oli oltu laulukeikalla VanDaamiyhtyeen kanssa, koska johtajalla oli mökki Vehkajärven kylässä..

Mummeli oli perillä puoli yksi, niinkuin kutsussa oli ollut maininta. Serkkulikka siellä jo keinutteli itseään keinutuolissa ja emäntä hääräsi hellan vieressä. Ruokaa oli tulossa. Jo vierailun alkumetreillä mummeli huomasi emännän olevan ärtynyt ja myöhemmin se tuli esille selvemmin. Ruoka jälkiruokineen oli erinomaisen hyvää, vaikka emäntä vähän aliarvioikin taitojaan. Ruuan jälkeen ryhdyttiin kirjeiden selailuun ja aluksi kohteeksi joutui Ilmari Kiannon kirjeet emännän äidille, joka oli ollut taloudenhoitajana Kiannolla. Käsiala oli vaikeasti luettavaa, joten lehtileikkeitten selailun jälkeen siirryttiin sodan aikaisiin kirjeisiin ja niiden lajitteluun. Sieltä mummeli löysi oman äitinsäkin kirjeitä, jotka hän pisti laukkuunsa. Lukemista ja selaamista häiritsi suunnattomasti emännän reuhtominen salaatteineen ja juomineen, lautasten siirtely ja paikkojen järjestely hänellä kun tuntui olevan ehdottomasti yksi paikka pöydässä, jossa hän halusi istua. Salaatille oli kutsuttu illansuussa vielä yksi sukulainen. Tätä uutta vierasta varten emäntä oli kuulemma poppanaliinankin pöydälle laittanut ja tätä varten säästettiin salaatti lounaalta ja tarjottiin vasta uuden vieraan tullessa. Tuntui, että tämä vieras oli paljon tervetulleempi kuin kauempaa tulleet vieraat. Emäntä komensi lopettamaan kirjeiden selailun juuri, kun kunnolla oli päästy alkuun ja määräsi mummelin kirjoittamaan tyhjien kirjekuorien päälle, mistä tulleita kirjeitä kuoret sisälsivät, koska mummelilla oli kuulemma parempi käsiala.

Ulkona satoi ja naiset istuivat koko päivän sisällä. Koska iltapäivä oli lähes koko ajan syömistä, mummeli poti suunnattomia ilmavaivoja ja kävi useasti illan aikana pommittamassa vessanpönttöä. Illan mittaan alkoi tyyny kutsua luokseen. Mummeli sai nukkua yksin alakerrassa, serkkulikka ja emäntä nukkuivat yläkerrassa, oli rauhallista.

Aamulla paistoi aurinko, kun mummeli kömpi ylös, otti lääkkeensä ja alkoi lukea digilehteä. Emäntä kopisteli alas ja vei keskustelun Suomen ja Amerikan koulujen eroavaisuuksiin ja vertaili Luxenburgin kouluopetusta myös, joka oli hänen mielestään huonoa. Hänellä oli suuri epäusko, voiko Suomessa olla kaikki niin hyvin kuin tutkimukset osoittivat. Emännän maailmaan ei nyt muuta mahtunut. Serkkulikkakin nousi ja emäntä keitti vasta sitten aamukahvin ja järjesteli pöydälle jugurtteja tiettyyn järjestykseen ja varoitteli juomaan varovasti kauemmin auki olleesta purkista mehua, ettei se vaan ole pahentunutta. Keskustelu koulumaailmasta jatkui ja emäntä edelleen ihmetteli. Serkkulikka arvioi myös seuraamiaan blogeja ja niiden sisältöjä. Nyt emäntä ei ymmärtänyt asioiden ydintä ja tarkotusta blogiarvioinnissa, kumpikin puhui eri asioista ja mummelia jännitti, miten keskustelu päättyisi. Emäntä vänkäsi serkkulikkaa vastaan eri aaltopituudelta ja siitä nousi heidän välilleen lopulta riita, joka päättyi siihen, että serkkulikka loihe lausumaan ärtyneellä äänellä: anteeksi nyt vaan, että satuin ottamaan tämänkin asian esille. Tunnelma jatkui edelleen yhtä kireän oloisena kuin koko vierailun ajan oli ollut. Liekö syynä keskustelijoitten eri ajatusmaailmoihin, että emäntä on koko aikuisuutensa kommunikoinut saksan kielellä ja joskus joutuu etsimään, miten hänen tarkoittamansa asia sanotaan suomen kielellä.

Lähtöä tehdessämme mummeli ehdotti, että käytäisiin vielä laiturilla, jota oli uusittu perheen muiden jäsenten Suomivierailun aikana. Mummeliummeli sai pihasta mukaansa myös muutaman juurakon, mm kotkan siiven, joka muistuttaa saniaista ja leviää vauhdilla. Nyt tunnelmakin laukesi normaalin mukavaksi jutusteluksi.

 Mummeli ajeli serkkulikan perässä kohti Tamperetta. Kauris päätti loikata tien yli, mutta ei onneksi osunut serkkulikan autoon. Tampereella auto oli tulla serkkulikan kylkeen viereiseltä kaistalta eli vaaroja uhmaten matkattiin. Mummeli juuttui valoihin ja kadotti serkkulikan näköpiiristään. Uusi tunneli oli suunnattoman pitkä ja mummeli oli aivan pyörryksissä sukeltaessaan sieltä päivänvaloon, eikä ehtinyt tarkastella, mihin oli joutunut. Niinpä hän kääntyi väärään suuntaan, mutta samalla maisema onneksi kirkastui tutuksi seuduksi ja mummeli suuntasi Pyynikin kautta serkkulikalle. Siellä vierailu ruodittiin ja molemmat olivat pettyneitä. Serkkulikka totesi, ettei hän ainakaan enää järjestä tätä vuosittain toistuvaa serkkutapaamista. Saas nähdä, mitä vuoden päästä tapahtuu, kun tämän päivän emäntä tulee taas Luxenburgista syntymäseudulleen.

Mummelin tapaaminen tamperelaisen karpatiahallitusnaisen kanssa ei toteutunut, kun nainen oli tuntikausia palaverissa ja mummeli käänsi odotukseen kyllästyneenä auton nokan koti kotia ja muutaman tunnin kuluttua hän oli istuttamassa saamiaan juurakoita maahan.

Väliaikamerkintä

Aikaa on kulunut vuoden verran viimeisestä kirjoituksesta ja olin vallan unohtanut koko blogin. Paljon on tapahtunut asioita, mutta suurin muutos on, että äitiä ei enää ole. Hänen matkansa päättyi tammikuisena 21 pv:n vastaisena yönä lähes 96 vuoden ikäisenä. Tulin kahdeksi viikoksi järjestelemään hautajaisia ja helmikuun kireässä pakkasessa tilaisuus vietiin läpi 29 saattajan voimin.
Järjestelyjä riitti vielä senkin jälkeen joksikin aikaa.
Maalle tullessani käy joskus mielessä, pitäisikö nyt käydä äidin luona, mutta ajatus livahtaa nopeasti ohi. Tottumushan on toinen luonne. Kaksikymmentä vuotta pyrin lähes kerran kuukaudessa käymään äitiä tervehtimässä. En voi syyttää itseäni, etten olisi pyrkinyt huolehtimaan siitä asiasta loppuun saakka.

Tänä keväänä yritin ehtiä maalle ennenkuin nurmikko voikukkineen taas kurkottelee kohti taivaita. Kevät oli pari viikkoa myöhässä, joten sekin helpotti. Sateitten ansiosta voikukkamättäät ruohojen kera kyllä saivat siivet selkäänsä ja tuntuu taas, että pari kertaa vikossa pitäisi koneen surrata. Pensaat alkavat olla isoja ja peittäviä. Myyrien kanssa vuosia taistelin, kumpi voittaa, minäkö saamaan salavat pysymään elossa vai myyrät tappamaan ne. Nyt olen sitä mieltä, että kolme salavaa olisi myyrät saaneet tappaakkin, tulee niistä niin mahdottoman isoja, että jään pensaiden väliin pussiin. Puustoa olen yrittänyt saada kasvamaan tien varteen ja salavat eivät saa niitä peittää. Niinpä taitaa sahalla olla tehtävä edessään.

Koska olin unohtanut blogini, olen ehtinyt jo muutaman jutun kirjoittaa nimellä Mummelin muljahduksia. Ne nyt kopioin tänne ja jatkan ainakin jonkin aikaa Mummeli-tyylillä jutustelua.

Syksyn merkkejä

Heinäkuu on lopuillaan, illat pimenevät, koivut irrottelevat lehtiään. Heinäkuun alun koleat ja sateiset ilmat kääntyivät vähitellen huikeaan helteeseen, joka vei voimat ja pakotti olemaan etupäässä varjossa. Romaanin lukemiseen voimat riittivät. Hiki helmeili pienestäkin liikkeestä. Vasta illan tullen lämpötilan laskiessa virkistyi. Kuukauden loppupäivät tuntuvat nyt sopivan lämpimiltä. Kuukauden alun kaatosateetkin onneksi kuivuivat.

Ateljeen sisällön karsiminen pääsi vauhtiin alkukuussa ja sieltä kiikutin paljon vanhoja tavaroita aittaan ja käsityölehdistä lähti suunnaton määrä hävitykseen. Itsesitojan narulla sidoin ne kasoiksi valmiina lähtemään serkkuMarjalle selattavaksi. Matot huonekalujen siirtelyn apuna säästivät selkää ja huoneesta tuli omasta mielestäni viihtyisä. Ikkunapuitteetkin olivat huonossa kunnossa. Ne käsittelin pesun jälkeen puunsuoja-aineella. Huoneen sain onneksi kuntoon siihen mennessä, kun Tepon perhe tuli pitkäksi viikonlopuksi mummolaan ja samaan syssyyn tuli Maaningan serkku tyttärensä ja tämän pojan kanssa yöksi eli yösija oli tarjolla kaikille hyvissä puitteissa. Lasten kanssa tutustuimme Leväluhdan kalmistoon ja Kalliojärven uimapaikka ja minigolf olivat myös ohjelmassa. Vilmakin jaksoi pelata kaikki minigolf-radat läpi, Manu huiteli kentällä omia reittejään. Wanhan Markin eläimiä kävimme myös tervehtimässä.

Nurmikot kasvoivat kiivasta vauhtia. Ajoin ja trimmailin niitä pienemmissä jaksoissa ja siitä tulikin tuntu, että jatkuvasti ajelin nurmikoita. Se on aika puuduttavaa sadeilmojen välissä yrittää pitkää nurmea nurin.

Kesäteatteriaika alkoi ja Jyrkän teatterissa kävimme koulukavereitten kanssa. Jälkeenpäin selvisi, ettei meistä kukaan esityksestä oikein pitänyt. Siitä puuttui yty ja särmä, se oli vähän lepsu, mutta asiasta ei voinut keskustella paikan päällä, koska korvia oli runsaasti ympärillä, eikä koskaan tiedä, mitä toinen on asiasta mieltä. Periaatteessa oli lämmin ilma, mutta katsomomonttuun osui tuuli ohjoisesta ja siellä oli vilu. Onneksi olin ottanut takin mukaan.

Teijan kanssa teimme retken Tampereelle Sara Hildenin museoon Ron Mueckin näyttelyyn, joka oli hämmentävä suurine ihmishahmoineen. Miten joku osaa tehdä noin suuria ja myös pieniä veistoksia, jotka ovat niin aidon näköisiä. Koska olimme aloittaneet retken Pyynikin näkötornilta kaupungin kuuluisilla munkeilla ja jättäneet auton sinne, kävely kaupungin läpi kosteassa ilmassa oli virkistävää. Kävelimme Pyynikin kesäteatterille jonottamaan lippuja päivänäytökseen ja saimmekin kaksi rinnakkaista lippua hienosti kahdeksannelta riviltä. Teatteri oli "Taivaantulet". Vaikka se oli telkkarista tuttu sarja, oli se silti hauska ja katsottava. Välillä järveltä näkyi muuta katsottavaa. Siellä lipui sauna, moottoriveneet suihkivat vauhdilla ja liekö ollut kirkkovenesoudut, kun suuri määrä kirkkoveneitä yhdessä rykelmässä kulki ohi. Olimme tyytyväisiä näkemäämme ja kuulemaamme. Pyynikiltä suuntasimme Marjaserkun talolle. Auto oli pihassa, mutta asukkaat eivät olleet kotona. Niinpä lastasimme lehdet katokseen ja jatkoimme matkaamme Nokialle sydänsairaan luo ostamaan häneltä viisi vyyhtiä villalankaa, jotka hän oli kannatuksen vuoksi ostanut lammastilalta, kun hän oli käynyt siellä näyttämässä joillekin lapsille lampaita ja heitä oli siellä kovasti kestitty. Muikkupaistosta maistelimme yhdessä hänen siivoamaan tulleen sisarensa kanssa. Nokian Edenissä söimme kunnolla ja jatkoimme matkaa Siuron, Hämeenkyrön maisematien ja maisemakahvilan ja Viljakkalan kautta kohti Pohjanmaata. Matka oli kokonaisuudessaan mukava, mutta loppu ajomatkasta oli tuskainen, kun korvassa ja korvan ympärillä oli mieletön repivä hermokipu, johon ei mieto särkylääke auttanut. Herpes oli edellispäivänä ilmestynyt huuleen ja siellä se nyt kierteli hermoradoissa. Kotona oli tulla itku, kun niin pahasti sattui. Meni vielä tunti ennenkö vahvemmat särkylääkkeet auttoivat, että sain nukutuksi.

Pyöräily oli tapeetilla koko heinäkuun paitsi helteiden tultua se jäi. Vielä puuttuu sata kilometria tuhannesta, joka oli suunnitelmissa saavuttaa, mutta vielä on kesää jäljellä, kyllä se täyttyy. Orisbergin kartanon maille ajelin yhtenä aurinkoisena päivänä ja osasinkin sinne, kun se matka jäi hampaankoloon edelliskerran eksyilevän yrityksen jälkeen. Nyt ei vaan ollut kahvila torttuineen auki, koska oli arkipäivä ja se on auki vain viikonloppuisin.

Keskiviikkoisten naistentanssien kutsu ei ole ollut kovin suuri, mutta koulukaverin kanssa sinne sitten menimme, kun hän ei ollut koskaan käynyt Kalliojärvellä. Väkeä oli, mutta kovin vieraan näköistä porukkaa. Tanssiminen olisi mukavaa, kun olisi hyviä viejiä enemmän tarjolla. Jos on hyvä tanssija, häntä ei tahdo kiinni saada, kun moni muukin haluaisi tanssia hyvän viejän kanssa. Uusi tangokuningas hoiti hommansa hyvin, vaikka ihmismassan meteli oli välillä peittää koko esityksen. Kruunu päässä hän siellä lavalla lauleskeli iloisena.