Mummeli kulttuuriretkellä

Mummeli päätti: tänään on vihdoin tartuttava ikkunoiden pesuun. Niitä on paljon, mutta mummeli tsemppasi itsensä iskuun. Hän pesi ja pesi ja pesi, joi kahvit, pesi ja pesi, paistoi kalapuikkoja ja keitti perunoita, söi ja pesi ja pesi. Samalla hän suunnitteli mielessään pyöräilyä Ilmajoelle musiikkijuhlien Mannerheim-oopperan ennakkokatseluun, olihan ilma lämmin ja aurinkoinen. Välillä kävi mielessä pieni epäilys; matkaa on kuitenkin 30 km, mutta.... Pian epäilyt vahvistuivat....ooppera loppuu myöhään ja sitten olisi paluu takaisin se 30 km ja nyt tuuleekin hiukan voimakkaasti. Pesun edetessä alkoi väsymys kurkkia kehossa. Lopulta oli tehtävä päätös. Ei pyörällä, vaan kaikki ikkunat on nyt pestävä loppuun, kun vielä on puhtia.

Kello lähenteli jo kuutta, ennen kuin ikkunat olivat valmiit ja oli lähdettävä kohti Ilmajokea. Autoon oli otettava myös lämmintä vaatetta, jos kuitekin tulisi kylmä katsomossa. Sitten kukkaro, lippu, puhelin....puhelin....missä... Mummeli etsii ja etsii, kiertää huushollia, penkoo, ei saa ajatuksen päästä kiinni, missä se voisi olla....ei se löydy. Viimeinen ajatus...en ole poistunut tontiltani tänään ja varmasti puhelin on ollut käytössä täällä. Koska puhelinta ei löytynyt, oli otettava kamera matkaan.

Ja sitten kohti oopperaa. Paljon oli ihmisiä taas sinne menossa. Naiset pysäyttelivät parkkiin mennessä jakaen pysäköintilappuja.....ääh, ei mummelilla ollut irtorahaa ja parkki maksoi 4 euroa. Hän ei päässyt takaisin, mutta ei voinut mennä eteenpäinkään, hän oli siis tien tukkona. Parkkipirkko armahti ja mummeli tyhjensi kukkaronsa kaikki irtosentit naisen käteen ja sai jatkaa matkaa. Viereen parkkeerasi iso maasturi ja mummeli tunsi itsensä minimummeliksi autoineen. Naapuriautosta purkautui iso nainen ja suunnattoman iso mies. Mummelin mieleen vilahti ajatus, että kait isoilla ihmisillä pitääkin olla iso auto, että sinne mahtuu ratin taakse istumaan.

Ihmisiä tungeksi museoalueella. Oli tultu busseillakin suurin joukoin. Suurin osa paikalla olevista oli vanhoja ihmisiä, huonosti liikkuvia, apua tarvitsevia. Joillekin väliaikatarjoilut olivat tärkeässä roolissa. Yksikin isäntä selosti kimeän terävällä äänellä, missä heidän pöytänsä oli ja huitoi kädellään. Mummeli etsi paikkansa kolmannelta riviltä. Vieressä istui seurue, pari miestä ja pari naista. Mummelin vieressä istuva mies seurasi koko esityksen ajan kädesään olevasta vihosta kohtausten menoa ja häneltä jäi osa lavan tapahtumista näkemättä. Lavastukset olivat hienot, väkeä lavalla oli monesti hulvattomat määrät. Valtteri Torikka esitti Mannerheimiä. Liekö nuoruutensa piikkiin laitettava, ettei Mannerheim keski-ikäisenä ja vanhana saanut syvyyttä ja karismaa. Jonkin aikaa mummelista tuntui, että jotakin nyt puuttuu ja kokonaisuudesta puuttui sisäistäminen, sydän, kohtaukset olivat lyhyitä, pintaa raapaisten tehtyjä. Se oli läpilaulettu esitys. Yhden laulajan ylärekisteri vouvasi niin pahasti tuen puutteesta, että kuulosti pelottavasti siltä, ettei laulu onnistu. Yhden nuoren basson äänen tuotto oli hyvää, mutta hänen kasvojensa fraseeraus oli mielenkiintoisen hassu. Näki, että hän oli opiskellut tehokkaasti laulamista, mutta oli vielä raakile. Kuorojen osuudet olivat hyviä. Laulajat olivat kovin kiinni monitoreista näkyvän kapellimestarin ohjeista. Luultavasti katsomon keskivaiheilla ja takana istuvat kokivat laulajien laulavan heille, mutta sivussa istuva näki, että laulajat seurasivat ohjeita monitorista. Mummelin paikalta näkyi yksi monitori. Kylläpä kapellimestari huitoi liukkaasti ja kun tarkasti seurasi, hän antoi laulajillekin erittäin hyvät merkit, milloin pitää aloittaa ja tehokkaasti aloittivatkin. Mahtoi kapellimestari olla väsynyt, hänhän teki suurimman työn, kun hän koko oopperan ajan huitoi ihan henkensä edestä.

Väliajalla mummeli pyöri hiljalleen ympäriinsä ja totesi, että joillekin kävelijä oli tiellä, kun piti töniä pois edestä, ettei vaan tarvitse irrottaa miehen kädestä ja ehti väliaikakahveille. Karkkipöydästä sai suuhunsa polkka-karamellin, joka hitaasti suli. Toisen pöydän päässä mainostettiin valokuva-runokirjaa ja runojen kirjoittaja seisoi pöydän takana. Mummeli selasi kirjaa ja totesi, että tämänlaista kirjaahan hän on mielessään rakentanut jo monta vuotta....koskahan se vaan toteutuu. Nainen oli ihan mukava ja myöhemmin mummeli pyysi naista naamakirjakaveriksi.

Auringon paistaessa mummeli suuntasi taas kotiin päin. No tietysti hän kääntyi ensin väärästä liittymästä. Ei kun auto ympäri takaisin risteykseen ihmettelemään, miten pääsisi taas päätielle. Yksi auto antoi tietä, mutta eiköhän mummelin auto sammunut juuri siihen. Tietä antava odotti onneksi kiltisti, mutta taas kerran mummelia nolotti. Vasten aurinkoa mummeli ajeli kotiin. Olipa auton ikkunat likaiset. Ne olisi ehdottomasti pestävä.

Kotona mummeli aloitti uudelleen puhelimen etsinnän. Hän kiersi ympäri ja aikoi käydä ateljeessakin, mutta ovi oli lukossa ja avain ei ollut naulassaan. Mummeli ärähti: mitä täällä tapahtuu? kunnes muisti laiskuuksissaan laittaneensa avaimen terassilla olevaan naulaan. Mökissä mummeli otti tuulitakin tuolilta ja kas, siellähän se kadoksissa ollut käden jatko olikin. Yksi puhelukin oli tullut.

Taas olivat asiat järjestyksessä ja sai rauhassa nukkua yönsä.