Heinäkuu on lopuillaan, illat pimenevät, koivut irrottelevat lehtiään. Heinäkuun alun koleat ja sateiset ilmat kääntyivät vähitellen huikeaan helteeseen, joka vei voimat ja pakotti olemaan etupäässä varjossa. Romaanin lukemiseen voimat riittivät. Hiki helmeili pienestäkin liikkeestä. Vasta illan tullen lämpötilan laskiessa virkistyi. Kuukauden loppupäivät tuntuvat nyt sopivan lämpimiltä. Kuukauden alun kaatosateetkin onneksi kuivuivat.
Ateljeen sisällön karsiminen pääsi vauhtiin alkukuussa ja sieltä kiikutin paljon vanhoja tavaroita aittaan ja käsityölehdistä lähti suunnaton määrä hävitykseen. Itsesitojan narulla sidoin ne kasoiksi valmiina lähtemään serkkuMarjalle selattavaksi. Matot huonekalujen siirtelyn apuna säästivät selkää ja huoneesta tuli omasta mielestäni viihtyisä. Ikkunapuitteetkin olivat huonossa kunnossa. Ne käsittelin pesun jälkeen puunsuoja-aineella. Huoneen sain onneksi kuntoon siihen mennessä, kun Tepon perhe tuli pitkäksi viikonlopuksi mummolaan ja samaan syssyyn tuli Maaningan serkku tyttärensä ja tämän pojan kanssa yöksi eli yösija oli tarjolla kaikille hyvissä puitteissa. Lasten kanssa tutustuimme Leväluhdan kalmistoon ja Kalliojärven uimapaikka ja minigolf olivat myös ohjelmassa. Vilmakin jaksoi pelata kaikki minigolf-radat läpi, Manu huiteli kentällä omia reittejään. Wanhan Markin eläimiä kävimme myös tervehtimässä.
Nurmikot kasvoivat kiivasta vauhtia. Ajoin ja trimmailin niitä pienemmissä jaksoissa ja siitä tulikin tuntu, että jatkuvasti ajelin nurmikoita. Se on aika puuduttavaa sadeilmojen välissä yrittää pitkää nurmea nurin.
Kesäteatteriaika alkoi ja Jyrkän teatterissa kävimme koulukavereitten kanssa. Jälkeenpäin selvisi, ettei meistä kukaan esityksestä oikein pitänyt. Siitä puuttui yty ja särmä, se oli vähän lepsu, mutta asiasta ei voinut keskustella paikan päällä, koska korvia oli runsaasti ympärillä, eikä koskaan tiedä, mitä toinen on asiasta mieltä. Periaatteessa oli lämmin ilma, mutta katsomomonttuun osui tuuli ohjoisesta ja siellä oli vilu. Onneksi olin ottanut takin mukaan.
Teijan kanssa teimme retken Tampereelle Sara Hildenin museoon Ron Mueckin näyttelyyn, joka oli hämmentävä suurine ihmishahmoineen. Miten joku osaa tehdä noin suuria ja myös pieniä veistoksia, jotka ovat niin aidon näköisiä. Koska olimme aloittaneet retken Pyynikin näkötornilta kaupungin kuuluisilla munkeilla ja jättäneet auton sinne, kävely kaupungin läpi kosteassa ilmassa oli virkistävää. Kävelimme Pyynikin kesäteatterille jonottamaan lippuja päivänäytökseen ja saimmekin kaksi rinnakkaista lippua hienosti kahdeksannelta riviltä. Teatteri oli "Taivaantulet". Vaikka se oli telkkarista tuttu sarja, oli se silti hauska ja katsottava. Välillä järveltä näkyi muuta katsottavaa. Siellä lipui sauna, moottoriveneet suihkivat vauhdilla ja liekö ollut kirkkovenesoudut, kun suuri määrä kirkkoveneitä yhdessä rykelmässä kulki ohi. Olimme tyytyväisiä näkemäämme ja kuulemaamme. Pyynikiltä suuntasimme Marjaserkun talolle. Auto oli pihassa, mutta asukkaat eivät olleet kotona. Niinpä lastasimme lehdet katokseen ja jatkoimme matkaamme Nokialle sydänsairaan luo ostamaan häneltä viisi vyyhtiä villalankaa, jotka hän oli kannatuksen vuoksi ostanut lammastilalta, kun hän oli käynyt siellä näyttämässä joillekin lapsille lampaita ja heitä oli siellä kovasti kestitty. Muikkupaistosta maistelimme yhdessä hänen siivoamaan tulleen sisarensa kanssa. Nokian Edenissä söimme kunnolla ja jatkoimme matkaa Siuron, Hämeenkyrön maisematien ja maisemakahvilan ja Viljakkalan kautta kohti Pohjanmaata. Matka oli kokonaisuudessaan mukava, mutta loppu ajomatkasta oli tuskainen, kun korvassa ja korvan ympärillä oli mieletön repivä hermokipu, johon ei mieto särkylääke auttanut. Herpes oli edellispäivänä ilmestynyt huuleen ja siellä se nyt kierteli hermoradoissa. Kotona oli tulla itku, kun niin pahasti sattui. Meni vielä tunti ennenkö vahvemmat särkylääkkeet auttoivat, että sain nukutuksi.
Pyöräily oli tapeetilla koko heinäkuun paitsi helteiden tultua se jäi. Vielä puuttuu sata kilometria tuhannesta, joka oli suunnitelmissa saavuttaa, mutta vielä on kesää jäljellä, kyllä se täyttyy. Orisbergin kartanon maille ajelin yhtenä aurinkoisena päivänä ja osasinkin sinne, kun se matka jäi hampaankoloon edelliskerran eksyilevän yrityksen jälkeen. Nyt ei vaan ollut kahvila torttuineen auki, koska oli arkipäivä ja se on auki vain viikonloppuisin.
Keskiviikkoisten naistentanssien kutsu ei ole ollut kovin suuri, mutta koulukaverin kanssa sinne sitten menimme, kun hän ei ollut koskaan käynyt Kalliojärvellä. Väkeä oli, mutta kovin vieraan näköistä porukkaa. Tanssiminen olisi mukavaa, kun olisi hyviä viejiä enemmän tarjolla. Jos on hyvä tanssija, häntä ei tahdo kiinni saada, kun moni muukin haluaisi tanssia hyvän viejän kanssa. Uusi tangokuningas hoiti hommansa hyvin, vaikka ihmismassan meteli oli välillä peittää koko esityksen. Kruunu päässä hän siellä lavalla lauleskeli iloisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti