Aikaa on kulunut vuoden verran viimeisestä kirjoituksesta ja olin vallan unohtanut koko blogin. Paljon on tapahtunut asioita, mutta suurin muutos on, että äitiä ei enää ole. Hänen matkansa päättyi tammikuisena 21 pv:n vastaisena yönä lähes 96 vuoden ikäisenä. Tulin kahdeksi viikoksi järjestelemään hautajaisia ja helmikuun kireässä pakkasessa tilaisuus vietiin läpi 29 saattajan voimin.
Järjestelyjä riitti vielä senkin jälkeen joksikin aikaa.
Maalle tullessani käy joskus mielessä, pitäisikö nyt käydä äidin luona, mutta ajatus livahtaa nopeasti ohi. Tottumushan on toinen luonne. Kaksikymmentä vuotta pyrin lähes kerran kuukaudessa käymään äitiä tervehtimässä. En voi syyttää itseäni, etten olisi pyrkinyt huolehtimaan siitä asiasta loppuun saakka.
Tänä keväänä yritin ehtiä maalle ennenkuin nurmikko voikukkineen taas kurkottelee kohti taivaita. Kevät oli pari viikkoa myöhässä, joten sekin helpotti. Sateitten ansiosta voikukkamättäät ruohojen kera kyllä saivat siivet selkäänsä ja tuntuu taas, että pari kertaa vikossa pitäisi koneen surrata. Pensaat alkavat olla isoja ja peittäviä. Myyrien kanssa vuosia taistelin, kumpi voittaa, minäkö saamaan salavat pysymään elossa vai myyrät tappamaan ne. Nyt olen sitä mieltä, että kolme salavaa olisi myyrät saaneet tappaakkin, tulee niistä niin mahdottoman isoja, että jään pensaiden väliin pussiin. Puustoa olen yrittänyt saada kasvamaan tien varteen ja salavat eivät saa niitä peittää. Niinpä taitaa sahalla olla tehtävä edessään.
Koska olin unohtanut blogini, olen ehtinyt jo muutaman jutun kirjoittaa nimellä Mummelin muljahduksia. Ne nyt kopioin tänne ja jatkan ainakin jonkin aikaa Mummeli-tyylillä jutustelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti